torstai 24. lokakuuta 2013

Syksyisissä tunnelmissa

Vähän onkin vierähtänyt aikaa viime kertaisesta blogin kirjoittelusta. Kauppaan on tullut paljon uutta tavaraa ja olen jäänyt kokonaan koukkuun Tsekkiläisiin lasihelmiin niiden laadun ja ihanan kimaltelevien värien ansiosta..
Jalokivigalleriassa myynnin sen sijaan lopetin jo kesän aikana ja nythän Myllyssä ei enää edes heidän liikettään ole. Harmi mutta parempi varmaan näin.
Minun korujeni kuvia ja muutakin on nyt julkaistu ihanassa muotiblogissa. Ihanaa nähdä jonkun toisessa maassa pitävän itsensä suunnittelemia ja tekemiä koruja. Tuli vähän erikoinen fiilis koska tuo oli ensimmäinen kerta kun näin asiakkaan joka osti minulta koruja. Kyllähän aiemminkin yhdessä toisessa blogissa oli arvonnan palkintona tekemäni jalkakorut ja voittaja julkaisi kuvat niistä jaloissaan omassa blogissaan mutta tuo oli jotenkin erilaista. 
Tässä on linkki blogiin: http://chantellefashion.blogspot.co.uk/2013/10/etsy-shop-feature-of-week-twinkle-pink.html
Haluaisitko muuten voittaa ihanan lasihelmi rannekorun jonka olen itse tehnyt ja suunnitellut. Kyseinen koru on jään sininen, kiva väri muuten vähän vihreää mukana. Rannekoru on tehty vahvasta joustolangasta joten se joustaa käyttäjän ranteen mukaan. Strassi helmet tuovat koruun lisää kimallusta, täydellinen arkeen ja juhlaan. Sivun oikeassa alakulmassa on linkki kilpailuun mutta pidä kiirettä sillä aikaa on vain lokakuun loppuun.


tiistai 25. kesäkuuta 2013

Korujen myynti liikkeessä

Kesäkuu onkin mennyt lähinnä myyntipaikan etsimiseen ja sinne totutteluun. Eli nyt on korut (ja unisiepparit) Raisiossa Kauppakeskus Myllyn Jalokivigalleriassa myynnissä... Ja itsekin siellä aina silloin tällöin myymässä.
Ihanaa saada korut esille ja myös suomalaisten ostettavaksi kun lähinnä ulkomaille kaikki tätä ennen mennyt.
Huomasin vain että välistä kannattaisi miettiä ja suunnitella ennen toimintaa. Päätin meinaan yhtäkkiä kysyä tuota apuyrittäjän paikkaa ja sainkin sen. Mutta minulla ei ollut mitään valmiina, ei käyntikortteja, korutelineitä, hintalappuja yms. Vain minä ja koruni.
No nyt minulla on kaikki nuo valmiina.. Paitsi teline johon saan rannekorut. Sain vaivalla etsittyä suomesta  muutaman paikan josta niitä saa mutta hinnat oli kalliit. Etsystä löysin halvemmalla mutta postitus taas maksoi yli puolet hintaan lisää. Onneksi minulla on kätevä ystävä joka teki minulle tuon rannekorutelineen ihan itse. Pari pahvirullaa, kuumaliimapistooli, Washiteippiä ja kärsivällisyyttä niin teline oli valmis. Ja minulle räätälöity ihanilla väreillä ja helmillä. Kiitos vielä kerran Minna!




torstai 6. kesäkuuta 2013

Kesä on täällä!!

Ihanaa! Viimeinkin kesä ja hellettä piisaa.. Viime postauksessa mainitsemani jalkakorut päätyivätkin sitten viettämään kesää aurinkoiseen Ranskaan. Onnea vaan voittajalle! :)
Ystäväni Etsy-kaupassa onkin todellinen kesä- ale!Ihania löytöjä muutaman euron hinnalla.. Ja jos Etsy ja paypal ei ole tuttuja niin pistän mukaan myös nettisivujen osoitteen..

Etsy: https://www.etsy.com/shop/SkadiJewelry?ref=seller_info
Nettisivut: http://skadikoru.nettisivu.org/

Muutenkin hänen korunsa ovat aivan ihania, ja kimalluksen yleensä hoitaa Swarovskin kristalliosat.
Pistän mukaan vielä kuvia hyvistä löydöistä...




lauantai 4. toukokuuta 2013

Kauniit Kesäjalat Jalkakoruilla

Varaslähtö kesään!
Nyt sinulla on mahdollisuus saada tekemäni jalkakorut ilmaiseksi! Osallistun englanninkielisen blogin arvontaan. Osoite löytyy oikealta puolelta (banneri). Tai tästä: http://www.cheerstonovelty.blogspot.fi/
Kyseinen jalkakoru on kokoa 37-39 ja valkoisista siemenhelmistä tehty, mukana hopeanväriset sydämet ja vaalean siniset akryylihelmet.

Tähän mukaan myös kuvia jo myynnissä olevista jalkakoruistani:

torstai 11. huhtikuuta 2013

Kesän Kuumimmat Rannekorut

Nyt onkin kulunut vähän aikaa viime kirjoituksesta...
Koruja on tullutkin paljon tehtyä, Etsyssä meni 100:n esineen raja rikki! Jippii!!
Tässä on uusista maailmalta tilatuista korunosista tehtyjä rannekoruja. Molemmat ovat joustavia ja sopivat miltei kaikkiin ranteisiin. Ihastuin heti noihin strassi huuliin kun ne näin, tuntuvat muuten olevan tosi kuuma trendi maailmalla.
Eli punainen on yksittäinen rannekoru, mutta tottakai voit yhdistellä mielesi mukaan muihin rannekoruihin. Tsekkiläisiä fasetti lasihelmiä, siemenhelmiä ja rondelli särölasihelmiä punaisen ihanissa sävyissä. Kultaiset glitteri helmet tulevat kahdessa koossa. Ja tottakai punaiset huulet strasseilla. Kaunis ja todella näyttävä rannekoru kääntää todella katseita!
Pinkki rannekoru tulee kolmen setissä. Voit pitää yhtä kerrallaan tai kaikkia samaan aikaan. Pinkki metalli huulilinkki kirkkailla strasseilla yhdistyy kauniisti hyvin vaalean pinkkeihin kuuhelmiin. Siemenhelmet ovat myös hyvin vaaleata pinkkiä. Glitteri helmet ovat metalli pinkin ja kullan värisiä. Kaunis kokonaisuus kerää katseita ja sopii arkeen ja juhlaan...

tiistai 5. maaliskuuta 2013

Unisiepparin tekoa

Eilen tulikin sitten unisieppari tilaus. Rakastan tehdä mittatilaustöitä joissa asiakas kuvailee värimaailman ja vähän miten paljon kimallusta haluaa yms. Se iloisen yllättynyt ilme kun on onnistunut ylittämään odotukset. Nyt kyllä olen siirtynyt netti myyntiin että ilme jää kuviteltavaksi, mutta silti...
Eli ajattelin tänne pistää vähän esimakua... Sieppari itsessään ei ole vielä valmis, höyhenet ja organza nauha puuttuu (ja toivottavasti nauhat tulevat tänään postitse). Mutta tämä on "kolmen kehän" unisieppari. Värimaailmana piti olla kokonaan valkoinen (ja vähän hopeaakin sai olla), kimallusta sai olla paljon ja kristallit keskellä... Ja keskeltä verkko auki. Tuohon liittyy se uskomus että jos verkko on keskeltä kiinni se blokkaa kaikki unet eikä vain painajaisia.

Mutta jos unisiepparit kiinnostavat niin lisää infoa niistä löytyy nettisivultani: www.sulkakissa.nettisivu.org

Isoin rengas

Keskikokoinen

Pienin

lauantai 23. helmikuuta 2013

Haaremihansikkaat eli Slave Bracelets

Olen tosiaan jäänyt noiden tekemiseen koukkuun. Suomenkielistä sanaa oli vaikea keksiä, Orja Rannekkeet kuulosti jotenkin pahalta. Saa muuten ehdottaa jos keksit paremman. Eli kyseiset korut ovat rannekorun ja sormuksen kauniita yhdistelmiä.

Ensimmäinen koru on kokonaan kahdella eri sävyisellä siemenhelmellä punottu.

Toinen on vähän enemmän metallisempi. Hopean väriset metalliketjut yhdistettynä kauniiseen pinkkiin strassi kukka linkkiin.    

Kolmas on sydän ja rakkaus teemainen. Kaunis hopean värinen metallisydän linkki yhdistettynä herkullisen pinkkeihin siemenhelmiin ..

Tämän jälkeen hurahdin tekemään jaloille vastaavia josta varmaan jossain vaiheessa laitan kuvia tänne. Luultavasti lähempänä kesää ja helteitä.